Kivistön alueen vanhempainyhdistys KiVa ry

KiVa ry toimii Kivistön alueella lapsiperheiden hyväksi kasvaen alueen mukana. Teemme päättäjille esityksiä ja aloitteita uudistusten aikaansaamiseksi, toimimme tiiviissä yhteistyössä muiden paikallisyhdistysten kanssa, tiedotamme lasten vanhemmille alueen tapahtumista ja järjestämme tilaisuuksia koko perheelle.Viime vuosina olemme keskittyneet vanhempien jaksamiseen tarjoamalla salibandy- ja kuntosalimahdollisuuden, järjestäneet Kivistö Laulaa joulukonsertin ja osallistuneet alueen tapahtumiin.

KiVa ry:n 17. toimintakausi jäi viimeiseksi. Yhdistyksen purkamisilmoitus jätetty PRH:lle 10.11.2024.

Yhdistyksen toiminta on perustunut vapaaehtoisiin, jotka ovat halunneet järjestää toimintaa tai tapahtumia alueelle. Vantaan kaupungin hinnoittelumuutosten vuoksi, yhdistys ei pysty enää jatkamaan edullisia/maksuttomia harrastusmahdollisuuksia, jotka ovat olleet osa KiVan toimintaa vuosia. Tämä oli iso syy miksi on ajateltu KiVa ry toiminnan lakkautusta kokonaan. Sääntömääräisissä yhdistyksen kokouksissa 14.8 ja 23.10.24 yhdistyksen toiminta päätettiin purkaa.
 

Tervetuloa Kivistöön ja mukaan alueen tapahtumiin ja toimintaan!

KiVa ry -yhteisöllisyyden edistämiseksi - vuodesta 2007

Uutiset

KiVa ry toivottaa kaikille alueen lapsiperheille oikein ihanaa uutta vuosikymmentä

03.01.2020 15:38
Tervetuloa tammikuussa ti 14.1.2020 Asukastila Rubiiniin (klo 18) ideoimaan kevät kauden tapahtumia KiVan hallituslaisten kanssa. Lapset voi ottaa mukaan näin...

Kivistö Laulaa - sing along joulukonsertti ke 11.12 klo 18

27.11.2019 22:02
Kivistö Laulaa - joulukonsertti järjestetään tänä vuonna jo kolmannen kerran. Tule laulamaan yhdessä huippumuusikoiden säestyksellä kauneimpia joululauluja Aurinkokiven koululle keskiviikkona...

KiVan perhepeuhuja marraskuussa lauantaisin Husaaritien päiväkodilla

04.11.2019 19:08
Sanooko lapset, että ei ole mitään tekemistä? Meneekö lauantai-aamu itselläkin ihan sumussa? Nyt on mahtava mahdollisuus ottaa ilo irti KiVa ry:n perheiden peuhuhetkessä lauantaina kello 9-11...
Kohteet: 37 - 39 / 106
<< 11 | 12 | 13 | 14 | 15 >>