Kivistön alueen vanhempainyhdistys KiVa ry

KiVa ry toimii Kivistön alueella lapsiperheiden hyväksi kasvaen alueen mukana. Teemme päättäjille esityksiä ja aloitteita uudistusten aikaansaamiseksi, toimimme tiiviissä yhteistyössä muiden paikallisyhdistysten kanssa, tiedotamme lasten vanhemmille alueen tapahtumista ja järjestämme tilaisuuksia koko perheelle.Viime vuosina olemme keskittyneet vanhempien jaksamiseen tarjoamalla salibandy- ja kuntosalimahdollisuuden, järjestäneet Kivistö Laulaa joulukonsertin ja osallistuneet alueen tapahtumiin.

KiVa ry:n 17. toimintakausi jäi viimeiseksi. Yhdistyksen purkamisilmoitus jätetty PRH:lle 10.11.2024.

Yhdistyksen toiminta on perustunut vapaaehtoisiin, jotka ovat halunneet järjestää toimintaa tai tapahtumia alueelle. Vantaan kaupungin hinnoittelumuutosten vuoksi, yhdistys ei pysty enää jatkamaan edullisia/maksuttomia harrastusmahdollisuuksia, jotka ovat olleet osa KiVan toimintaa vuosia. Tämä oli iso syy miksi on ajateltu KiVa ry toiminnan lakkautusta kokonaan. Sääntömääräisissä yhdistyksen kokouksissa 14.8 ja 23.10.24 yhdistyksen toiminta päätettiin purkaa.
 

Tervetuloa Kivistöön ja mukaan alueen tapahtumiin ja toimintaan!

KiVa ry -yhteisöllisyyden edistämiseksi - vuodesta 2007

Uutiset

Kivistön Markkinat La 7.5 klo 10-13 Kanniston koulun pihalla

01.05.2016 22:32
Perinteiset Kivistön Markkinat tulee taas Tapahtuma järjestetään 7.5.2016 klo 10–13 Kanniston koulun pihalla, Kenraalintie 6. Kivistön markkinat on jokavuotinen tapahtuma ja siinä on hyvä tilaisuus...

KiVa Ry jäsenkokous 12.4.2016 Asukastila Rubiinissa

21.03.2016 20:05
KiVa ry jäsenkokous Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja kuulemaan KiVa Ry toiminnasta Asukastila Rubiiniin ti 12.4.2016 klo 17.30-19. Mahdollisuuksien mukaan järjestämme kahvia ja...

Tervetuloa uusille webbisivuillemme!

12.03.2016 21:46
Tervetuloa uusille webbisivuillemme. Täältä löydät tietoa yhdistyksestä, voit liittyä jäseneksi tai tutustua alueinfoon, johon olemme keränneet lapsiperheille tärkeitä asioita. Ajanakohtaisia uutisia...
Kohteet: 103 - 105 / 106
<< 32 | 33 | 34 | 35 | 36 >>